22.8.2005 - "ylitöitä"
(yleisön pyynnöstä: kuvia Karosta. Photos of Karo included by popular demand)
Jaaaaa. Miten siinä sitten niin kävikään, että kun on viikolla vain ravannut haastatteluissa ja slarvannut, viikonloppuna pitää tehtä töitä sitten yötä myöten! Viime viikolla siis kävin kolmessa alustavassa haastattelussa. Ekan haastattelun pohjalta todetaan kannattaako varata pomokastin ja muiden työntekijöiden arvokasta aikaa tosihaastatteluun. Kaikki vaikuttaa lupaavalta ja suunnitelmieni mukaan aloitan työnteon syyskuussa, vaikka kaikkia tulevia yksityiskohtia ei vielä teidäkään. Jotain miniprojektia saattaa tulla esiin sitä ennen, kaikenkaikkiaan yritän nyt päästä tekemään mahdollisimman paljon kaikenlaista.
Tänä aamuna heräsin hieman vaille viideltä pitämään chat-luentoa medialabran design thinking -kurssilla. Lähetin esityksen edeltäkäsin ja keikuin puhuvana päänä kannettavalla tietokoneella luokan edessä. Sen jälkeen kömmin takaisin nukkumaan, ulkona oli vielä pimeää.

(Karo & Jinx)
Eli emme tehneet viikonloppuna oikeestaan mitään jännää (paitsi Brian kävi maastopyöräilemässä omien ylitöidensä jälkeen jossain paikassa, jonne mun polkupyörällä ei ole oikein asiaa, siellä on niin jyrkkää ja lohkareista). Työhuone laitettiin järjestykseen, komerosta ovet pois ja hyllyntapaisia tilalle. Huone avartui, vaikka sälä onkin nyt näkyvissä. Ai niin, naapurit olivat meillä grillaamassa lauantaina, se oli oikein mukavaa, ja eilen illalla kävimme tuttuun tapaan kavereiden luona syömässä chilipataa ja katsomassa taisteluplaneetta Galactican uuden jakson. Heillä on tapana tehdä valtava padallinen kasvischiliä sunnuntai-illaksi ja kutsua kaikki kaverit sitä syömään (me toimme pullon viiniä ja juustoraastetta). Eilinen oli tulista, ja sitä jäi ehkä noin kuusi litraa. On siinä heillä sitten sarkaa...
Aamut ovat olleet jo viikon ajan kalsean pilvisiä, mutta aurinko on tullut esiin puolenpäivän jälkeen ja sitten paistanut loppupäivän. Parin viikon päästä lähdemme telttailemaan pitkäksi viikonlopuksi Yosemiten kansallispuistoon (olen kaikessa hiljaisuudessa hihkunut tästä itekseni jo viikon). Brianin neulanreikäkameraprojektin tuloksia olemme päässeet jo ihastelemaan. Projektilla on oma domaini - sanslens.com - ja siellä on kuvia kameran rakentamisesta ja toistaiseksi onnistuinein kuva skannattuna. Brian hankki litkut ja kehitti filmin keittiössä erityisessä lämpötilasäännöstellyssä kehitystankissa. Sieltä Yosemitessa pitäisi olla kaikkea hienoa nähtävää ja kuvattavaa.
Ja siitä viikon päästä lähden käymään Pittsburghissa pariksi päiväksi ja Brian jää Karon vahdiksi. Menen vierailemaan kaasoni luona ja siinä sivussa ehkä pidän jonkun luennon siellä yliopistolla. Tulihan tuossa jo askarreltua yhdet kalvot!

(Jinx & Karo)
Our weekend was rather uneventful, it seems. We did not do any splendid hikes, Brian did go biking on Sunday after working some hours, he went to some place for proper mountain biking where my bike cannot go. I worked, he worked. I got up this morning at 5 to give a talk at the design thinking course hosted at the Medialab in Helsinki, and spent the sunday preparing slides. I was there via iChat, a talking head on a laptop in a classroom. Very odd!
Although, we did have some fun. Neighbours came over to barbecue on Saturday, which was fun. On Sunday evening we went to the traditional Sunday Chili dinner at another friends´ house (we took a bottle of wine and some grated cheese). The chili was HOT, and they were left with half a giant potful of leftovers, poor things! After dinner we watched another episode of Galactica (the new series). Our friends have an enormous sofa that is comfortable even for a bigger crowd.
The weather has cooled down here. Mornings have been cloudy and uninspiring, nights cool. Around noon the sun is usually out and shining nicely, but it does not get hot. In two weeks we are going to go camping in Yosemite for a long weekend. I have been excited over this for a good while, it should be excellent! Not to mention it will provide many good opportunities for shooting pinhole photos. Brians new camera is ready and has its own website - sanslens.com - where the best photo so far is on display. Brian got the chemistry and developed the film in the kitchen in a special temperature controlled tank.
And a week after Yosemite I am going to Pittsburgh to pay a visit to friends there for a couple of days. I might give a talk while I am there as well, if all works out.

(Karo ottaa aurinkoa rucola-pensaan juurella. Rucolapensas ei aina ihan palaudu ennalleen Karon nojailun jäljiltä)
(Karo is sunbathing in the back yard under the rocket bush, which never quite recovers from Karo´s contact)

Comments