23.7.2005 - kivoja juttuja

Eilen otin Karon mukaan pikku kävelylle ja mentiin lopulta läheiseen kahvilaan (sinne Dana Street kahvilaan, josta olenkin jo joskus maininnut, siellä on paahtimo ja ilmainen netti). Sidoin Karon puuhun hakeakseni salamannopeasti kupin kahvetta sisältä ja samalla hetkellä henkilökuntaihminen pönkäisee luokseni ja pyytää saada antaa Karolle herkkupalan. Herkun sijasta pyydän kupillisen vettä. Kun n. 30 sekuntia myöhemmin tulen takaisin, mies on Karon vieressä. Hän on tuonut vesikupin ja yrittää tarjota Karolle jotain pihvinmakuista herkkupalaa, ja kovasti rapsuttelee ja paijaa koiraa. Karo juo vettä vasta kun tulen viereen, ja mies on ihmettelee miten herkkupalan kansainvälinen kieli ei kolahda... No, sitten minä join kahvia ja Karo tarkkaili polvien alta ihmisiä ja liikennettä. Oli mielenkiintoista.

Eilen iltakävelyllä piipahdimme kaverien luona. Karo pääsi hihnasta pois heidän takapihalleen. Kavereiden kaksi kissaa, Elsa ja Lily, näkivät koiran ovensuussa ja saivat kerrassaan sähisevän pörröslaakin - jäimme ulos. Takapihalle johtaa talon olkkarista lasinen liukuovi, jossa on myös verkko-ovi. Urheampi Lily kuitenkin kiinnostui koirasta tavattomasti, vaikka se oli välillä ihan haljeta jännityksestä ja pörhisteli kuin pulloharja. Koira ei ollut moksiskaan, Lily seurasi sitä herkeämättä ja pienen ajan sisällä eläimet olivat metrin päässä toisistaan, eikä kumpikaan osoittanut aggression merkkejä, vaikka jännää oli silti. Elsa piileskeli käytävän päässä eikä osoittanut mitään tarvetta tutkia koiraa tarkemmin. Veikkaamme, että Lily ja Karo saattavat jopa tottua toisiinsa ajan myötä. Ehkä.

Omasta puolestani voin kertoa, että olen netti-ilmoituksella etsinyt soittoporukkaa, ja saanut jo kaksi vastausta. Ensimmäisessä pääsisis säestämään sunnuntaimessua San Franciscoon, josta kiitin, mutta sanoin etsiväni jotain hieman lähempää. Toisen yhteydenotto tuli vielä kauempaa, Berkeleystä, mutta oli vastustamaton. Joku porukka soittelee suomalaista kaustis-kansanmusiikkia, sekä suomalaisia tanssilavakappaleita, kuten Metsäkukkia ja niin pois päin. Keikkaakin kuulemma välillä pukkaa. Kuulosti hauskalta. Sanoivat myös, että syntyperäistä ääntäjää kaivattaisiin laulupuolelle, mutta valitettavasti oma ääneni ei kanna eikä kestä, ei ainakaan tangoihin!

Eipä sitten muuta. Viikonloppu kun on, tänään ensin siivotaan ja raivataan, ja sitten huomenna pidetään pihalla brunssi.

Karo had a number of interesting encounters yesterday. First, at the local Dana Street cafe (I think i have mentioned them before, they roast their own and have free internet) she got VIP service: a doggy treat and a bowl of water were provided for her faster than I could fill a cup of coffee! The guy was scratching and talking to Karo and being utmost friendly, but a little baffled that his steak-flavoured dog treat was being ignored. In the end Karo sipped the water and then watched people from under my knees in her most photogenic sphinx pose.

In the evening there were encounters with cats. We dropped by our friends´house and the cats who came so eagerly to see who was at the door had a hissy fit when they saw Karo. So we decided to stay outside. The bolder cat, Lily, was mesmerised again by the dog, and came to the net door to the back to watch us very intently. At first she inflated into a bottle brush from the slightest movement, but towards the end the animals were a meter away from each other and while still rather jumpy, were regarding each other with interest. Elsa, the other cat, was watching us from a safe distance, with no intention of coming any closer. We think that Karo and Lily could quite well get used to each other. Possibly.

Meanwhile, I have put an ad in the net that I am looking for a band or a group to play with. I politely turned down the opportunity to accompany mass on Sundays in SF, because it is too far. However, there is a group in Berkeley (even further!) that plays Finnish folk music of the Kaustinen style and Finnish lavatanssit music, even tangos and waltzes and stuff. They would welcome another fiddle, and even better if they can get a native speaker to sing! Alas my voice is not quite up to it, but I am looking forward to seeing what they are playing and joining them a few times. They say they also do gigs at parties etc.

Well, it is the weekend. Today we clean and arrange, tomorrow we shall do a brunch.

Comments

Popular posts from this blog

Winter -- the second best day of the year

11.8.2008 - Tyttöenergian uudet ulottuvuudet

30.4.2006 - vappua!